Oheinen Marko Leppäsen teksti julkaistiin Vihreä Lanka -lehdessä kesäkuussa 2005, mutta sopii edelleen kuvaamaan viljelypalstojen tunnelmaa Vartiosaaressa.
Onnellisella ihmisellä on multaa kynsien alla, uskovat kesäsaaren viljelijät. Palstoilla pyörii myös kirjapiiri.Vuohenjuuri kukkii keltaisena, mooseksenpalavapensaan eteerinen tuoksu häilähtää tuulessa, mullasta ostavat päätään peruna, punajuuri, pinaatti ja porkkana. Kasvimaanaapurusten ja ystävysten Liisa Junnolan ja Marja Salaksen viljelypalstat Helsingin Vartiosaaressa ovat kesäpäivän pieni Eeden.
Rouvien suojeluksessa versoaa useita kymmeniä ravinto- ja koristekasveja, joista suurin osa on monivuotisia. Kestosuosikkejaan, kuten kesäkurpitsaa, papua ja sipulia, he kylvävät joka vuosi. Monet siemenistä ja taimista on hankittu Hyötykasviyhdistyksen kautta tai vaihdettu tutuilta.
”On nautinto saada jotain puhdasta, ihanaa ja itse viljeltyä”, Salas iloitsee. Hänen uusin tuttavuutensa on mangoldi, joka sopii kaikenlaisiin pataruokiin.
”Itse olen tykästynyt erityisesti lipstikkaan”, Junnola kertoo. ”Sillä voi korvata lihaliemikuution ruoanlaitoissa. Kuivatan myös villeistä ja viljellyistä vihanneksista yrttivihannesjauhetta. Seokseen kuuluu punajuuren ja voikukan lehtiä, siankärsämöä, nokkosta ja oreganoa.”
D-vitamiinilataus ja oppia lapsilleSatoa naiset kertovat saavansa niin plajon, että sen kotiin kantaminen ja käsittely käy jo työstä. Viljelyn päämotiivi ei ole kuitenkaan kasa papuja lautasella. ”Luonnon helmassa unohtaa huolet ja rentoutuu”, Salas perustelee ja kutsuu kahville siimekseen asetetun pöydän luo.
”Käymme kasvimaalla pari kolme kertaa viikossa keväästä myöhäissyksyyn. Tässä yhdistyy D-vitamiinihoito, linnunlaulu ja hyötyliikunta”, Junnola hehkuttaa.
Hän vakuuttaa, ettei kitkeminen ja kuokkiminen kismitä. Välillä lapsenlapset tulevat mukaan palstalle. ”Kasvimaa on lapsille mieluisa paikka. He pääsevät näkemään, mitä viljely on ja mistä ruoka tulee”, isoäidit kertovat yhdestä suusta.
Kirjallisuus kukoistaa kasvien keskelläAiemmin toimistosihteerinä työskennellyt Junnola ja farmaseuttina toiminut Salas ovat jääneet pari vuotta sitten eläkkeelle. Alppilassa asuva Junnola viettää nyt kuudetta palstakesäänsä, laajasalolaisella Salaksella kasvimaa on ollut jo yhdeksän vuodenkiertoa.
Viereiset neljä palstaa ovat nekin vanhojen tuttujen hallussa. ”Juuri yhdessäolon vuoksi tämä on niin pahuksen hauskaa”, Salas huomauttaa.
Kasvimaalla ei puhuta pelkästään potuista ja rikkaruohoista. Siellä myös arvioidaan kirjallisuutta ja runoutta. ”Meillä on kirjallisuuspiiri, joka kokoontuu talvisinkin. Viimeksi luimme Yasunari Kawabatan Lumen maan. Myös kuvataide on monelle meistä yhteinen harrastus”, Junnola kertoo.
Hänellä on työhuone, jossa hän tekee grafiikkaa, akvarelleja ja öljyväritöitä. Esteetikko pitää ajatuksesta, että oman maan persoonallisesti kippuraisesti ja hajakokoiset kasvikset kapinoivat kaupan standardimalleja vastaan.
Silmänruoka kasvimaa tarjoaa toki joka metrillä. Siitä pitää huolen akileija, ruusu, syysasteria, helokki, karpaattienkello ja moni muu värikäs sulokas.
”Tämän juudaankolikon ystäväni toi Madeiralta. Se ei ole lainkaan pelästynyt Suomen lmastoa, Salas sanoo ja hypistelee korkeavartista, lilan ja valkoisen väreissä kukkivaa kasvia. Nimi tulee läpikuultavista siemenpusseista, jotka litteinä ja pyöreälinjaisina muistuttuvat kolikoita.
Äkämäpunkki ja supi karttavat viljelmiäKasvien terveysvaikutukset kiinnostavat viljelijöitä. He ovat onnekkaita, sillä naapuripalstan proviisori teki gradunsa kasvien terveysvaikutuksista ja osaa kertoa niistä kaiken mahdollisen.
Luomuviljely kuuluu Vartiosaaren vajaan satapalstaisen kasvimaan pelisääntöihin. Tuholaisia häädetään nokkosveden, kahvinpurun ja kanelin kaltaisin asein. Lannoitteeksi käy merilevä tai paikallisten hevosten jätökset.
Kummallakin naisista on lapsuudesta periytyviä kasvimaamuistoja, jotka käyvät yhä ohjenuorasta.
”Tämä on nostalgista puuhaa. Muistaa sen, miten äiti kasveja laittoi”, kertoo Pohjois-Karjalasta lähtenyt Junnola.
Ohikulkijat eivät ole pihistäneet satoa, vaikka täytenä notkuvat marjapensaat ja luumupuu ovat tyrkyllä saaren pääväylää toimittavan kärrytien laidassa. Veronkanto voi silti käydä supikoiran, jäniksen tai fasaanin muodossa.
”Mustaherukkaan on nyt iskenyt äkämäpunkki. Se tuhosi silmut ennen kuin ne ehtivät aueta. Koko pensas pitää hävittää, jos otuksesta haluaa eroon”, Salas harmittelee.
”Periaatteessa minun ei pitäisi olla viljelijä”, hän naurahtaa. ”Yhdenkin hyönteisen tappaminen tekee niin pahaa, että pyydän sitä anteeksi taivaanisää myöten.”
Puhtaalle kasvimaalle soutuveneelläVartiosaari on nimensä mukaisesti saari, johon kuljetaan veneellä. Yleisellä vesibussillakin pääsisi, mutta Junnola ja Salas soutelevat veden yli.
Vaan miksi valita kasvimaa merta edempää, kun palstoja on tarjolla mantereellakin?
”Puhtauden vuoksi”, Salas perustelee ja vetää keuhkonsa täyteen raitista ilmaa. ”Täältä ei ole mittauksissa havaittu mitään saasteita. Siksi myös metsän marja- ja sienisatoa voi hyödyntää turvallisin mielin.”
Vartiosaari on Helsingin yleiskaavassa selvitysalue, eli sen kohtalo on avoin. Vaihtoehto saaren rakentamisesta asuinalueeksi saa kasvimaaihmisten niskakarvat pystyyn.
”Saaren tuhoaminen olisi korvaamaton tappio. Se kuuluu virkistysalueeksi kaupunkilaisille”, naiset sanovat yksissä tuumin.
