torstai 22. heinäkuuta 2010

Karttaperhosen menestystarina


On ihmeellistä, että oranssin perhosen munimista munista kehittyy tällainen tumma siivekäs - ja tällaisen tumman perhosen munista puolestaan oranssi lepattaja. Kakkossukupolven karttaperhonen kuvattiin saaren pohjoisosan niityllä 18.7.

Vartiosaaressa on näkynyt useampana 2000-luvun kesänä karttaperhosia. Runsaslukuinen laji ei saaressa ole, mutta jonkinlainen kanta sillä silti näyttäisi olevan. Täpläperhosten heimoon kuuluva karttaperhonen (Araschnia levana) oli vielä 1990-luvulla suurharvinaisuus. Se oli tavattu vain muutaman kerran aivan itärajalta. Vuonna 1999 tapahtui kummia: karttaperhonen vaelsi joukolla Suomeen ja onnistui muodostamaan pysyvän jalansijan maastamme.

Suomessa karttaperhonen on levinnäisyytensä pohjoisella äärirajalla; lauhkean vyöhykkeen lajina sen valta-aluetta on Keski- ja Itä-Eurooppa, Baltia sekä Venäjä aina Japaniin saakka. Karttaperhosen levittäytyminen jatkuu. Laji on - sinällään hyvin huolestuttavan - ilmastonmuutoksen kaunis ja vaaraton edustaja.


Karttaperhosen siipien kärkiväli on 3-4 senttimetriä. Laji on saanut vankan jalansijan etelärannikon tuntumasta. Sen vahvinta aluetta Suomessa on kuitenkin itärajan seutu, jossa se kapuaa pohjoiseen jo Vienan tasalla. Vartiosaaresta on tavattu harvakseltaan lajin molempia sukupolvia.

Erikoista karttaperhosessa on se, että sillä on kesässä kaksi sukupolvea, joiden ulkonäkö poikkeaa täysin toisistaan. Niinkin paljon, että niitä on erehdytty pitämään eri perhoslajeina. Halpaan meni muun muassa legendaarinen luonnontieteilijä Carl von Linné, joka nimesi karttaperhosen eri sukupolvet omiksi lajeikseen. Ensimmäinen, toukokuun lopulla ja kesäkuussa lentävä sukupolvi on väritykseltään punertavan oranssi (se muistuttaa aavistuksen nokkosperhosta); toinen, heinäkuun puolivälistä lentävä sukupolvi on pääväriltään tumma, miltei musta. Molemmilla sukupolvilla on siipien alapinnoilla karttamaisia kuvioita, joista laji on saanut nimensä useissa kielissä. Mainittakoon, että aniharva perhoslaji ylipäätään ehtii kehittää lyhyen kesämme aikana kahta sukupolvea.

Karttaperhosen musta ja piikikäs toukka syö ravinnokseen nokkosta. Ei hullumpi valinta. Nokkonen on muun muassa Mihin kasvimme kelpaavat -kirjan (1942) laatineen hyötykasviguru Toivo Rautavaaran (1905-1987) mukaan paras luonnonvarainen hyötykasvimme. Samaa on sanonut kasvien lääkeominaisuuksiin perehtynyt kasvitieteilijä, professori Sinikka Piippo.


Mettä tankkaamalla jaksaa. Imukärsä on onnekas varuste, jota läheskään kaikilla perhosilla ei ole.

5 kommenttia:

  1. 06.08 näimme karttaperhosen pihallamme Hyvinkäällä. Varmistimme lajin, koska emme olleet ennen nähneet moista perhosta.

    VastaaPoista
  2. Hieno havainto! Ei karttaperhosta turhan usein pääse näkemään, vaikka se ei olekaan enää sellainen suurharvinaisuus kuin ennen.

    VastaaPoista
  3. Heipä hei.
    Eksyin tänne, kun etsin netistä varmennusta, että tänään Nummi-Pusulan Sitarlassa tapaamani perhonen oli tämä loppukesän karttaperhonen. Perhoskirja kun väitti sitä todella harvinaiseksi, mutta näyttää siltä, että tilanne on nykyään toinen. Tämä oli meillä mökkipihassa, jossa on paljon mäkimeiramia ja valtavasti perhosia ylipäätään. Kylläpä oli kiva yllätys.

    VastaaPoista
  4. Meidän pihassa Porin Hyvelänviikissä oli tänään 6.8.2014 toisen sukupolven karttaperhonen.

    VastaaPoista
  5. Tänään ensimmäisen polven karttaperhonen Muhoksella.

    VastaaPoista