tiistai 22. marraskuuta 2011

Sarastuksella

Kaamosajassakin on omat puolensa ja yksi sen eduista on siinä, että sarastuksen ja auringonnousun ihmeellisiä tunnelmia voi päästä kokemaan ilman äärimmäisen aikaisia herätyksiä. Paras sarastusretki alkaa hyvissä ajoin, ainakin tuntia ennen auringonnousua. Tällöin koetaan siirtymä liki täydestä yöstä aivan valoisaan.

Sarastuksen lähestyminen on vanhastaan koettu helpotuksena, sillä silloin ihminen on ylittänyt aamuyöhön sijoittuvan sudenhetken. Ingmar Bergman kertoi samannimisen elokuvansa esittelyssä, että sudenhetkellä ihminen on heikoimmillaan, demonit ja painajaiset vilkkaimmillaan ja useimmat kuolevat juuri silloin. Moni tietää, että ihmisen mieli voi olla kolkko ja synkkä, jos hän havahtuu piehtaroimaan sudenhetkellä, tyypillisesti kolmen-neljän aikoihin. Päivän koittaessa sudenhetken mietteet tuntuvat epätodellisilta ja naurettavilta. "The darkest hour is just before dawn", sanoo englantilainenkin.

Antaa valon siis tulla ja lähdetään seuraamaan aamun työtä päiväksi Vartiosaareen.


Kun auringonnousuun on vielä tunti, on metsän ainoa valo uutta päivää aavistelevassa taivaassa.


Sarastuksen edetessä tummat hahmot muuttuvat pehmeän sinertäviksi. Ne tuntuvat yhä kätkevän arvoituksia. Mitähän näidenkin isojen siirtolohkareiden takana on? Se selviää alla.


Onkalossa voisi maata sateensuojassa kaksi pitkää ihmistä. Ei ole vaikea kuvitella, että rannikon muinainen ihminen on eräretkillään löytänyt yösijan sieltä, missä sähiköi nyt yksinäinen sädetikku.


Merellä itä hohkaa.


Kaukainen ulkomerihorisontti on merisavussa. Se ei tule kestämään aurinkoa, mutta elää vielä hetken.


Sarastuksen avaruus on hiljentävintä, mitä fyysinen maailma tarjoaa.


Valo piirtää muodot esiin.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Vartiosaaren kääpiä selvittämässä


Löydökset paitsi kirjattiin paperille, myös naputeltiin muistiin GPS-laitteelle.

Vartiosaaren metsissä on monta asukasta, joista emme tiedä mitään. Yksi tähän asti kokonaan selvittämätön ryhmä on ollut käävät. Nyt asiaan saatiin muutosta: kokenut kääpäkartoittaja, Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Keijo Savola teki päivän mittaisen kartoitusretken saaren itäosan metsäylängölle. Selvitys tehtiin Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle. Tulokset osoittavat Vartiosaaren kääpälajiston olevan keskimääräistä suomalaismetsää runsaampaa ja monipuolisempaa.

Lajisto sisältää paitsi joukon mukavia "pikkuerikoisuuksia", myös harvinaisuuksia. Näihin lukeutuu jo nimensä puolesta aito aarniometsälaji salokääpä (Dichomitus squalens). Sen oletettiin jo kadonneen Uudeltamaalta, kunnes siitä löydettiin muutamasta paikkaa, muun muassa Karkalin luonnonpuistosta Lohjalta ja Kirkkonummen Meikonsalosta. Salokäävän lisäksi saaresta löytyi erittäin harvinainen orakas (Steccherinum tenuispinum), jolla ei ole vielä suomenkielistä nimeä. Kyseisestä lajista on nyttemmin tiettävästi kuusi löytöä Suomesta. Saaren koillisosan kuusikosta löytyi puolestaan silmälläpidettävä huopakääpä. Kyseessä on Savolan tietojen mukaan ainoa Helsingin havainto lajista 2000-luvulla.


Kaikki käävät eivät suinkaan ole niitä tuhteja limppuja puiden rungoilla, vaan monet lajit ovat härmän tai hötön oloista rihmastoa.

Kaikesta huolimatta Vartiosaaressakin joutuu havaitsemaan pitkien, parin sadan vuoden mittaisten lajijatkumoiden vähyyden, jollainen on todellisen ikimetsän kääpäaarteiston edellytys. Tämä ei yllätä, sillä vanhoja luonnonmetsiä on Etelä-Suomen metsäalasta korkeintaan yksi prosentti. Pitkään asuttuna saarena Vartiosaaren metsät ovat olleet poimintahakkuutyyppisessä talouskäytössä, jos kohta 100-200 -vuotiaita ylispuita tapaa maastosta melko runsaasti.

Etelässä metsä kuitenkin palautuu kohti luonnontilaa kiitettävän nopeasti. Vartiosaaressa näkee jo nyt metsäluonnon ekologisen tason selvää kohentumista, kun edellisistä metsähoitokierroksesta - mikä oli itsessään ihan maltillinen ja taiten tehty - on kymmenisen vuotta. Lahopuun määrä on lisääntynyt niin maapuina kuin keloina, mikä on kääville elinehto.

Kääpiä ei luulisi tehokkaiksi levittäytyjiksi, mutta tosiasiassa niiden itiöt voivat leijailla ilmavirroissa kilometrejä. Jos Vartiosaaren metsien annetaan kehittyä luonnonsuojelulliset näkökulmat huomioiden, liittyy alue jouhevasti samaan ekologiseen kokonaisuuteen muun muassa Rastilan vanhojen metsien kanssa. Laajemmin Vartiosaaren voi nähdä osana viherkehää, joka kiertää pääkaupunkiseutua meren puolelta karkeasti ottaen linjalla Porkkala - Espoon saaristo - Melkki - Pihlajasaaret - Vallisaari/Kuninkaansaari - Santahamina - Villinki.


Taulakääpä on yleinen, mutta tässä erikoisena väriversiona.


Tukkisakset ovat kääpäselvityksessä suureksi avuksi.


Paljaat kädet ovat kuitenkin kääpäkartoittajan tärkein työkalu. Ankaraa touhua syyskylmillä ja märässä.


Monivuotiselta lajilta ei kovinkaan järkevää asettautua pieneen oksaan. Mutta monimuotoisen ja yksilörikkaan metsän luontoon kuuluu, että vaikka yksi ei selviä, toinen hoitaa hommat himaan - ja kokonaisuus voi hyvin.


Okrakääpää käytetään väriaineena ja siitä kuulemma maksetaan kuivattuna 150 euroa kilo. Emme kuitenkaan ryhtyneet keruuseen.

Kääpiä esiintyy Suomessa runsaat kaksisataa lajia. Osa niistä on yksi- ja osa monivuotisia. Käävät ovat tärkeitä metsän työläisiä, jotka ovat osaltaan muuttamassa lahopuuta sellaisiksi yhdisteiksi, että muut kasvit ja puut sekä hyönteiset voivat käyttää sitä ravintonaan. Ilman kääpien kaltaisia lahottajia metsät olisivat täysin puuttomia ja kasvittomia - toisin sanoen pöllyävää autiomaata tai lohdutonta liejua.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Myöhäissyksyn hehkua


Myöhäissyksyssäkin on väriä.

Lokakuun viimeinen päivä oli aurinkoinen ja lämpönsä (+12) puolesta aitoa intiaanikesää. Teimme pienen saarikierroksen tietokirjailija, luontokuvaaja Jarmo Niemisen kanssa. Hänen Vartiosaari-kuvakansiotaan voi katsella tästä linkistä:

http://jarmonieminen.kuvat.fi/kuvat/Vartiosaari/

Tässä puolestaan muutama oma osumamme samalta retkeltä.


Aamuaurinko nousee vanhan metsän takaa.


Kallioylänkömetsää saaren itäosissa.


Honka heräilee.


Villa Jannebergin rappaus ja kattotiilet ovat syksynsävyisiä.


Taas takana yksi kasvukausi torpan suojeluspuulla.


Etelärannalla päivänpaiste helli.


Kaari Mäntyniemen rannassa.


Mäntyniemen talo.


Tammien kultaviitta loistaa.


Kaisakallion kivipöytä, taustalla Yliskylää.