sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Yölinnun merihauta


Yön valtiaan lento on päättynyt Jatasalmeen Vartiosaaren pohjoispuolelle. Taustalla Marjaniemeä ja Itäkeskuksen maamerkki.

Lokakuun lopun aamuna meri oli tyyni niin kuin ei olisi koskaan myrskynnytkään. Kun tuuli kääntyy, on välissä aina suvanto - välillä vain tuokion, välillä parin päivän mittainen. Silloin kaikki tuntuu pysähtyneeltä. Oli tällainen hetki, kun saaren pohjoispuolen salmessa kellui iso ruskea nyytti. Virtaa tai aaltoja ei ollut, se vain pysyi paikoillaan. Lähempää nyytti osoittautui kuolleeksi lehtopöllöksi. Yölinnun lento oli katkennut, sen ei enää tarvinnut piiloutua päivältä, ei vahdata myyriä metsäaukean laidalla, ei huhuttaa kuusenoksalta.

Suomessa vanhin rengastettu lehtopöllö on ollut 18-vuotias ja muualta Euroopasta tiedetään yli 20-vuotiaita. Lehtopöllö on paikkalintu, uskollinen kotikulmilleen. Nuoret yksilöt kuitenkin haluavat nähdä "maailmaa" ja voivat sykyisin vaellella 100-150 kilometrin säteellä. Ehkä nuori hurjapää oli tehnyt jotain erikoisen vaarallista, mistä se ei pystynyt selviämään. Ehkä oma peilikuva tyynessä vedessä hämmensi ja kutsui luokseen, eikä vesielementtiin tottumaton lintu päässyt enää ponnistautumaan siivilleen. Kuolinkamppailu on saattanut olla kurja ja lohduton. Tai sitten kaikki on käynyt nopeasti ja lempeästi. Kuka tietää. Pöllön hiljalleen pois ajelehtinut kalmo vei mukanaan vastaamattomat kysymykset.


Hennot utupilvet heijastuvat vihertävästä vedestä.

Viime syksynä samaisessa salmessa sattui toinen erikoinen kohtaaminen petolinnun kanssa. Tyyneen salmeen läiskähti iso lahna, joka jäi kellumaan kuolleena pintaan. Kun kummastunut ihminen käänsi katseen ylös, näki hän korkeuksissa petolinnun majesteetillisen hahmon. Tapaus sattui marraskuun loppupuolella, jolloin kalasääsket olivat jo muuttaneet. Käytännössä ainoa vaihtoehto oli siis merikotka, jolta oli livennyt ateria kynsistä.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Vartiosaaren maisemaselvitys


Vartiosaaren maisemat ovat osa ympäristöministeriön kansallismaisemaksi luokittelemaa merellistä Helsinkiä.

Vartiosaaren maisemat ovat monipuoliset, kiitos saaren vaihtelevien korkeuserojen ja luontotyyppien sekä ihmisen historian saatossa luoman maatalous- ja huvilamiljöön. Kaikessa hiljaisuudessa kaupunkisuunnitteluviraston ympäristötoimisto julkaisi 2009 Vartiosaaresta mielenkiintoisen ja tasokkaan maisemaselvityksen. Sen pääsee lataamaan pdf-tiedostona oheisesta linkistä (kohdasta "julkaisut").

http://ksv.hel.fi/fi/taxonomy/term/71/all

Linkki johtaa kaupunkisuunnitteluviraston Vartiosaari-projektin sivulle. Sieltä löytyy muun muassa Vartiosaaren kaavoitusaikataulu, joka tässä vielä toistettakoon:

"Vartiosaaren osayleiskaavatyö on alkanut inventointi- ja selvitystöillä. Alueelle tutkitaan asumis- ja virkistyskäyttöä sekä liikenneyhteyksiä. Helsingin 2002 yleiskaavassa alue on selvitysaluetta.

Tavoitteena on, että osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmistuu vuoden 2011 loppuun mennessä, jolloin se asetetaan nähtäville ja siitä järjestetään keskustelutilaisuus. Alueen suunnitteluperiaatteet ja -vaihtoehdot on tarkoitus esitellä kaupunkisuunnittelulautakunnalle vuonna 2013, osayleiskaavaluonnos vuonna 2014 ja osayleiskaavaehdotus vuonna 2015."


Siivu Vartiosaaren pohjoisrantaa nähtynä Tammisalon rannasta.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Syys on suppiksen


Mieto ja helppokäyttöinen herkku on suppis, ja ihmeellistä kyllä, ei juuri lainkaan matojen suosima.

Elo-syyskuussa ryöpsähteli useampikin vuolasvetinen sadekuuro, joiden jäljiltä norot heräsivät solisemaan kuin kevään parhaassa kiihkossa ja jokunen maanvyörymänkin kaltainen penkanputoaminen ihmetellen todistettiin. Maaperä on monin paikoin Vartiosaarta vieläkin löllön litsahteleva ja kaivot ovat piripinnassa, mikä oivallisena asiana alleviivattakoon. Luonnollinen seuraus kosteudesta (ja lämmöstä) on ollut sienisuvun vilkas herääminen. Ero edellissyksyyn on ilmeinen; silloin iski lupaavan alun jälkeen kuivuus ja sienihamsterit joutuivat huolestuneina uudelleenarvioimaan talvisen herkuttelunsa mittasuhteet.

Nyt sieniä on piisannut jokaiselle kiinnostuneelle. Vartiosaaren tunnussieneksi voi nimetä suppilovahveron. Se viihtyy sammaleisessa kuusi- ja sekametsässä, jollaiset ovat tyypillisiä saarelle. Karulta mäntykankaalta sitä tuskin tapaa. Suppilovahvero on piilottelun mestari, joka pyrkii katoamaan jokaisen mahdollisen maatuvan oksan ja sammalpehkon suojaan. Kokematon ei meinaa aluksi sientä hoksata. Mutta kun spottaa yhden ja kumartuu sitä poimimaan, kannattaa katsella samalla ympärilleen - usein laskeutuminen lähemmäksi sienen maailmaa "avaa silmät". Sitä on lisää tuossa - ja tuolla - ja tuossakin... Lopulta kerääjä on helposti himon kierteessä ja sienet vilistävät hänen silmissään jopa levolle laskeutuessa. Hän kokee elävänsä luontaistaloudessa ja saa siitä tietynlaista syvältä koskettavaa tyydytystä, omavaraisuuden häivähdystä - vaikka yhä kaupan kermaa kaihoaisikin kastikkeeseensa.


Kenttäkerroksen annettua marjansa antaa pohjakerros sienensä.


Sienihulluuden ollessa käynnissä pitää kaikki mahdolliset pöytätilat valjastaa kuivatukseen.


Satokauteen sisältyy toki muutakin. Suppilovahverot kuivuvat pelleillä, omenasiivut langalla ja pihlajanmarjat hyttyshatussa.


Sieniretkeilyssä on se hyvä puoli, että tulee lähdettyä muuallekin kuin yleisimmille poluille. Mitä syrjäisempi ja harvemmin käyty kolkka maastossa, sitä paremmat mahkut palata korit täynnä ja naamat hangonkekseinä kämpille...

Suppiksen kausi alkaa syyskuun alusta ja kestää kautta lokakuun helposti jopa marraskuun puolelle. Leutoina joulukuinakin sitä on vielä poimittu.