Mieto ja helppokäyttöinen herkku on suppis, ja ihmeellistä kyllä, ei juuri lainkaan matojen suosima.
Elo-syyskuussa ryöpsähteli useampikin vuolasvetinen sadekuuro, joiden jäljiltä norot heräsivät solisemaan kuin kevään parhaassa kiihkossa ja jokunen maanvyörymänkin kaltainen penkanputoaminen ihmetellen todistettiin. Maaperä on monin paikoin Vartiosaarta vieläkin löllön litsahteleva ja kaivot ovat piripinnassa, mikä oivallisena asiana alleviivattakoon. Luonnollinen seuraus kosteudesta (ja lämmöstä) on ollut sienisuvun vilkas herääminen. Ero edellissyksyyn on ilmeinen; silloin iski lupaavan alun jälkeen kuivuus ja sienihamsterit joutuivat huolestuneina uudelleenarvioimaan talvisen herkuttelunsa mittasuhteet.
Nyt sieniä on piisannut jokaiselle kiinnostuneelle. Vartiosaaren tunnussieneksi voi nimetä suppilovahveron. Se viihtyy sammaleisessa kuusi- ja sekametsässä, jollaiset ovat tyypillisiä saarelle. Karulta mäntykankaalta sitä tuskin tapaa. Suppilovahvero on piilottelun mestari, joka pyrkii katoamaan jokaisen mahdollisen maatuvan oksan ja sammalpehkon suojaan. Kokematon ei meinaa aluksi sientä hoksata. Mutta kun spottaa yhden ja kumartuu sitä poimimaan, kannattaa katsella samalla ympärilleen - usein laskeutuminen lähemmäksi sienen maailmaa "avaa silmät". Sitä on lisää tuossa - ja tuolla - ja tuossakin... Lopulta kerääjä on helposti himon kierteessä ja sienet vilistävät hänen silmissään jopa levolle laskeutuessa. Hän kokee elävänsä luontaistaloudessa ja saa siitä tietynlaista syvältä koskettavaa tyydytystä, omavaraisuuden häivähdystä - vaikka yhä kaupan kermaa kaihoaisikin kastikkeeseensa.
Kenttäkerroksen annettua marjansa antaa pohjakerros sienensä.
Sienihulluuden ollessa käynnissä pitää kaikki mahdolliset pöytätilat valjastaa kuivatukseen.
Satokauteen sisältyy toki muutakin. Suppilovahverot kuivuvat pelleillä, omenasiivut langalla ja pihlajanmarjat hyttyshatussa.
Sieniretkeilyssä on se hyvä puoli, että tulee lähdettyä muuallekin kuin yleisimmille poluille. Mitä syrjäisempi ja harvemmin käyty kolkka maastossa, sitä paremmat mahkut palata korit täynnä ja naamat hangonkekseinä kämpille...
Suppiksen kausi alkaa syyskuun alusta ja kestää kautta lokakuun helposti jopa marraskuun puolelle. Leutoina joulukuinakin sitä on vielä poimittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti