tiistai 24. elokuuta 2010

Helsingin kaupungin omistukset Vartiosaaressa 30 vuotta - uusi kaavakierros käynnistymässä

Kuten monet tietävät, Vartiosaaren pinta-alasta noin 90 prosenttia ja taloistakin yli puolet (31 kappaletta) kuuluu Helsingin kaupungin omistukseen. Kaupunki vaihtoi alueen Kansallis-Osake-Pankilta Kampissa sijaitsevaan niin sanottuun graniittitalon kortteliin. Helsingin kaupungille Vartiosaaren omistukset siirtyivät virallisesti elokuussa 1980 eli 30 vuotta sitten. Tasavuotta sopii juhlistaa. Samalla voidaan muistella maanvaihdon taustoja ja ounastella saaren tulevaisuutta.

Nykyisinkin voi kuulla korkeiden virkamiesten suista sen sammakon, että Vartiosaari hankittiin rakennusreserviksi. Näin ei ole. Kun kaupunki sai saaren, oli voimassa 1972 vuoden yleiskaava, jossa saari oli merkitty virkistysalueeksi. Myös 1981 kaava sanoi samaa: virkistysalue. Ja vielä vuoden 1992 kaava. Nykyiset kaavaepäselvyydet alkoivat vuoden 2002 yleiskaavasta, jossa visiot virkistysalueesta ja kerrostalorakentamista taittoivat peistä johtaen aikalisän ottoon. Olisi luullut, että ajan myötä yhtenäisen ja monipuolisen luonto- ja rakennusperintökohteen arvo olisi ymmärretty entistä kirkkaammin, mutta aivan näin ruusuisesti ei näköjään ollut.

Erinäisiä rakennusyhtiöitä johtanut KOP oli hankkinut Vartiosaaren omistuksensa 1960-luvulla, koska halusi rakentaa alueelle modernin lähiön. Asiastaan varmat salkkumiehet kävivät neuvottelemassa ovelta ovelle - ja jopa latoivat jossain setelinippuja pöytään taivutellessaan ihmisiä myymään kiinteistönsä ja tonttinsa. 26 omistajaa ei myynyt, mutta heidän uskottiin kypsyvän ajan kanssa, kunhan rakennuskoneet alkaisivat kolista nurkissa. Kaavan läpimenoa odotellessaan KOP myi Vartiosaaresta tulevia kerrostaloasuntoja; eräät ehtivät jo paperilla omistaa 8. kerroksen vartiosaarelaislukaalin. Haltuunsa saamat huvilat pankki jätti pääsääntöisesti rapistumaan; saaren silloisella talonmiehellä oli nimenomainen kielto korjata vuotavia kattoja ja raivata pihoja vesakoista, hänen tärkein tehtävänsä lienee ollut pitää sivulliset loitolla. Tätä perua on sitkeä maine Vartiosaaresta suljettuna saarena.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on nyt jälleen käynnistämässä Vartiosaaren kaavoitustyötä. Saaren ja Helsingin kaupungin liiton täyttäessä 30 vuotta on toivottavasti myös näkemys saaren arvosta kypsä ja sivistynyt sekä paikan erityispiirteet huomioiva. Oman sanansa on sanonut jo Museovirasto, joka kaavoitustyötä lainvoimaisesti ohjaavassa luokituksessaan on nimeltä mainiten liittänyt Vartiosaaren valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon.
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1573

maanantai 23. elokuuta 2010

Kasvi esittäytyy: kallioimarre



Saaressa on monta kohtaa, joissa metsämaa ei peitä peruskalliota, joten kallioiden päällä kulkien voi viettää aikaa ja vaikka etsiä siellä täällä kulkevia kvartsijuonteita. Kallioiden reunahyllyillä ja isojen sammalpeitteisten kivien laidoilla tapaa usein myös kallioimarteen (Polypodium vulgare), joka on makunsa puolesta metsän oma lakritsi ja siksi hauska tuttavuus.

Kallioimarre on ikiaikaisen näköinen pikkusaniainen pelkistetyn selkeine liuskoitetuneine lehtineen. Se on vihreä talvellakin. Vaakasuorassa kulkeva maavarsi yhdistää vierekkäiset yksilöt ja kasvi muodostaakin yleisesti tiheitä kasvustoja. Muiden itiökasvien tavoin kallioimarre tarvitsee lisääntymiseensä kosteutta. Sen vuoksi sitä ei tapaa kallioiden lakialueilla, vaikka se muuten pärjääkin hyvin kuivuudessa. Sanotaan, että se voi menettää 97 prosenttia kosteudestaan ja selvitä silti.

Kallioimarteen, jota on kansanomaisesti kutsuttu myös kalliomakiaksi ja mesijuureksi, nimi liittyy kasvi maavarren imelään makuun. Se sisältää useita sokereita ja sitä on helppo kaivaa makean nälkään kasvia suuremmin häiritsemättä. Maavarren paloja voi myös kuivata (ne kannattaa pestä ensin) ja käyttää myöhemmin makeisena tai keittää niistä teetä. Aiemmin kallioimarretta on käytetty hengityselinsairauksien hoitoon ja yleisvahvistajana. Elias Lönnrot totesi siitä näin: "Lievittävä rintataudissa. Sekoitetaan pienennettynä ruokalusikallinen jauhopuuroon maidon kera syötäväksi. Keitevettä nautitaan luuvalossa ja kerpukissa."

Kun keräät kallioimarretta, työnnä kätesi varovasti kasvin tyvelle ja siitä maavarteen, joka kulkee lähellä maanpintaan vaakasuorassa. Halutessasi voit toimia kuin muinaissuomalainen, jolle luonto oli täynnä erilaisia haltijoita, ja kysyä hiljaa mielessäsi lupaa juurenpalan ottamiseen. Älä kuitenkaan ota liikaa kerrallaan yhdestä kasvustosta.

perjantai 20. elokuuta 2010

Tunnelmia Vartiosaari-päivältä

Viime sunnuntaina 15.8. vietettiin Vartiosaari-päivää, joka on saaren tärkein yksittäinen vuotuistapahtuma ja on järjestetty joka elokuu 1990-luvun puolivälistä alkaen.

Keli oli priima, joten kävijöitäkin saapui puolentuhatta. Saari on kuitenkin iso ja kun ihmiset hajaantuivat sen poluille, oli tunnelma väljä, yksilöllinen ja halukkaille omaa rauhaa tarjoava. Tapahtumapisteitä oli Sunnanvikin kartanolla, tallilla, kirkolla, taiteilijatalolla ja luostarilla, minkä lisäksi käytössä oli saaren luontopolku sekä siihen liittyvä uunituore seitsemän kohteen lisäosio.

Alla kuvakimara hyvän fiiliksen täyttämästä päivästä.


Viikinkikallion vanha väyläkummeli herätti kiinnostusta ja kiipeilyhaluja.


Vieraita tallilla. Tarjolla oli musiikkia, purtavaa ja tallipuoti.


Vuohet Rauha ja Unelma saivat paistatella huomiossa.


Commolition Band on asiallinen pumppu, ja sai meininkiä aikaiseksi keskellä sunnuntaipäivää.


Coyntry-tyyli oli paikallaan.


Hevosetkin kuuluvat näihin maisemiin.


Kartanolla oli kahvila, kirpputori ja esityksiä.


Vapaaehtoinen työntekijä hengähti hetken ikkunassa.


Polunvarsikirppis. Yrittänyttä ei laiteta.


Uusi luontopolku Palokärjen kierros oli neitsytkäytössä.


Lampaista digattiin.


Kasvimaan kohdalla toimi myyntipöytä, josta saattoi ostaa uutta satoa.


Autoja ei tapahtumassa ollut, mutta aina päästiin kulkemaan.


Heini Lehväslaiho säestäjänsä Tipi Tuovisen kera esitti musiikkipitoisia runoja.


Runoilija Anja Erämajan esitys oli hulvaton. Sähköpianoa soitti ja taustoja lauloi Petra Lampinen.


Kirkko oli täynnä. Messun toimitti pastori Jaana Räntylä.


Osansa päivään antoi saaren miljöö.


Ja luonto, jossa kulttuurivaikutteet yhdistyvät alkuperäislajistoon. Tässä poseeraa pyökki kilpikaarnahongan rinnalla.


Loppujen lopuksi useimmat hakevat saaresta rauhaa ja sitä löysi vilkkaan tapahtumankin aikana.

lauantai 14. elokuuta 2010

"Palokärjen kierros" avattu

Vartiosaari-päivänä 15.8. avataan saaren luontopolun yhteyteen itsenäinen lisäosio nimeltä Palokärjen kierros. Punaisin nauhoin merkitty reitti alkaa vartiomäen eli Viikinkikallion kivikummelilta ja kiertää maastossa arviolta runsaat puoli kilometriä, kunnes liittyy takaisin varsinaiseen luontopolkuun (ilman, että yhtään kohdetta siltä jäisi väliin).

Aaltoliike ry:n laatimassa, toiminnallisessa Palokärjen kierroksessa on seitsemän rastia. Polku kulkee osin hankalissa ja liukkaissa (!) maastonkohdissa, joten reittiä voi suositella vain hyväjalkaisille. Tervetuloa tutustumaan ja tuokaa myös vieraanne! Polku sopii hyvin myös lapsille. Tekstit ovat maastossa kauden loppuun eli myöhäissyksyyn.

torstai 12. elokuuta 2010

Kasvi esittäytyy: lehtomaitikka


Lehtomaitikka on Vartiosaaressa paikoin runsas. Ehdotamme sitä saaren tunnuskasviksi!

Saaren polkujen laidoilla näkee parhaillaan kukintaansa lopettelevaa kasvia, jonka kukissa loistaa erikoisesti kahta väriä. Kyseessä on lehtomaitikka (Melampyrum nemorosum), jonka kukat ovat keltaiset ja ylälehdet sinertävän liloja. Ulkoasu on saanut ruotsalaiset kutsumaan sitä nimellä svenska flaggan, ruotsinlippu, tai dag och natt, päivä ja yö. Ehkä kasville pitäisi keksiä myös jokin veikeämpi suomenkielinen nimi?

Lehtometsissä viihtyyvää lehtomaitikkaa esiintyy Suomessa luonnonvaraisesti lounaassa (Turun suunnalla) ja toisaalta idässä (Savonlinnan suunnalla). Näiden tukialueiden välillä tavatut kasvustot ovat todennäköisesti lähtöisin puutarhakarkulaisista. Ehkä itäiset ja läntiset kannat kasvavat joskus toisiinsa kiinni. Tässä auttavat muurahaiset; evoluution oveluutta on, että lehtomaitikan siemenet muistuttavat muurahaisen munia, ja näitä ne sitten kuskaavat paikasta toiseen. Lehtomaitikka on myös puoliloinen, joka imee osan ravinnostaan suoraan heinien juurista. Eduistaan huolimatta laji on melko harvinainen. Monet Vartiosaaressa sen huomanneet eivät muista nähneensä sitä muualla.


Naamakukkaiskasvien heimoon kuuluva yksivuotinen lehtomaitikka kasvaa 20-40 sentin mittaiseksi. Sen kukinta-aika on pitkä, jopa kaksi kuukautta.

tiistai 10. elokuuta 2010

Saaren mestoja: vanha kivilouhos


Louhoksella saa edelleen astella varovaisesti, sillä maa on täynnä irtonaista kiveä.

Vartiosaarelta on louhittu perimätiedon mukaan kiveä Viaporin linnoitustöihin 1700-luvulla. Kivelle oli suuri tarve myös 1900-luvun alussa, kun saareen nousi tiuhaan tahtiin huviloita. Talojen perustuksien ohella kiveä käytettiin erilaisiin puutarhojen koristerakenteisiin. Edelleen eniten kävijöitä ihmetyttävä kivirakennelma on vartiovuoren kummeli, joka nykyisessä koossaan on tiettävästi 1900-luvun alun peruja ja venäläisten rakentama.

Ennen kovametalliporien aikakautta kiveä louhittiin mustaruudin avulla, mutta vielä tyypillisemmin hyödyntämällä kylmärapautumista: kivessä ollut sopiva halkeama tai rako puhdistettiin, täytettiin vedellä ja annettiin jäätymisen halkaista kivi. Hidas mutta toimiva metodi, jota on käytetty myös Vartiosaaressa. Esimerkiksi Tonttukirkon komeassa kalliolouhosseinämässä ei ole merkkiäkään poranjäljistä tai räjäytyksistä.

Vartiosaaren historiallisista kohteista vähiten tunnetuimpia on vanha liuskelouhos, joka sijaitsee Tonttukirkon takaisen kalliomäen takapuolella pienen jyrkänteen juurella. Avolouhoksen koko on noin 50 X 150 metriä, ja se luokitellaan Ympäristökeskuksen tietokannassa arvokkaaksi geologiseksi kohteeksi. Vaikka vuosisata tai kaksi on vierähtänyt louhoksen käytöstä ja se on suurelta osin sammaleiden verhoama, on esillä yhä runsaasti myös irtokiveä. Tämän louhoksen antia käytettiin myös, kun saareen tehtiin takavuosina kivilabyrintti eli jatulintarha.


Hiljalleen metsittyvä louhos muistuttaa menneiden polvien uurastuksesta ja herättää respektiä.

maanantai 9. elokuuta 2010

Jättipalsami sai kyytiä


Viikatemies lähestyy uhrejaan...

Himalajan purolaaksoista keskimäärin 3000 metrin korkeudesta kotoisin oleva jättipalsami (Impatiens glandulifera) on kaunis ja näyttävä kasvi. Harmi vain, se on koristekasvikarkulaisena hirmuinen valloittaja. Isokokoisena ja tiivistä kasvustoa muodostavana se peittoaa ja nujertaa helposti alkuperäisen kasvillisuuden, jopa nokkosen. Se leviää ennätysvauhtia auki räjähtelevine siemenkotineen - siemenet lentävät jopa seitsemän metriä - ja vailla luontaisia vihollisia. Pari vuosikymmentä sitten jättipalsamia ei nähnyt oikeastaan missään Helsingissä ja nyt sitä on ojat kirjavanaan. Palsamin voittokulku on saavuttanut jo eteläisen Lapin.

Jättipalsami on ilmestynyt myös Vartiosaareen, jossa sen punavalkokirjavaa kukintoa kohtaa muun muassa kasvipalstojen tuntumassa. Toistaiseksi se ei ole kuitenkaan saanut vahvaa jalansijaa kuin oikeastaan yhdestä paikkaa: ranta-alueelta Sunnanvikin kartanon alapuolelta. Siellä se vyöryttääkin täyttä päätä saaren kasviharvinaisuutta, Suomen ainoaa tunnettua rantaruttojuuren esiintymää. Oli siis aika tarttua toimeen ja panna pystyyn jättipalsamin kitkentä- ja niittotalkoot.


Korea on palsami. Taustalla Marja Toikka kitkemishommissa.


Palsami on hyvin helppo kitkettävä. Jopa tällaisilla juurilla varustettuna.


Rantaruttojuuri (leveälehtinen kasvi etualalla) on jäämässä jättipalsamin kuolonsyleilyyn.

Kutsumme kaikkia Vartiosaarssa liikkuvia kitkemään eteen osuvia jättipalsameita. Siihen ei tarvita edes hanskoja; kasvi irtoaa kevyesti eikä ole piikikäs. Myös niittäminen pysäyttää palsamin leviämisen, kun se tehdään ennen siementen kypsymistä. Kasvi on yksivuotinen ja leviää ainoastaan siementen välityksellä. Niitä se tuottaa helposti pari tuhatta per yksilö, ja niiden itävyyskin on noin 80 prosenttia. Hurja epeli, mutta hurjia ollaan mekin.

Ärhäkkyydessään ongelmallisia vieraslajeja ovat myös kurtturuusu, jättiputket ja komealupiini. Myös niiden paikka on hallitusti puutarhassa eikä luonnossa rehottamassa. Lisätietoa niistä sekä jättipalsamista löytää Suomen ympäristökeskuksen sivulta:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=136599


Tästä on pantu matalaksi iso palsamipöheikkö.

lauantai 7. elokuuta 2010

Zen-buddhalaiset tapasivat sisar Hannelea


Sisar Hannele ja noviisimunkki Yong U sunim.

Vartiosaaressa koettiin viime keskiviikkona pieni mutta merkittävä uskontojen välinen askel. Bodhidharma-yhdistyksen zen-buddhalaiset harjoittajat vierailivat sisar Hannelen luona Ekumeenisen karmeliittaluostariyhteisön luostarilla. Vapaamuotoisen seurustelun ohessa Sisar Hannele esitteli luostaria ja sen toimintaa.

Tapaamisen ytimeksi muodostuivat kaksi luostarin rantakappelissa tehtyä istuntoa. Ensimmäisessä noviisimunkki Yong U sunim (Janne Päivikkö) luki kuuluisan buddhalaisen mietiskelyteksti Ydinsutran, jonka jälkeen seurasi hiljaista meditaatiota 20 minuuttia. Ydinsutra eli Sydänsutra on viisausopetus, jossa esitellään ilmiömaailman keskinäisriippuvainen ja pysyvistä elementeistä "tyhjä" luonne tavalla, joka muistuttaa - metaforistaan huolimatta - modernin hiukkasfysiikan löytöjä. Sisar Hannele luki puolestaan varhaiskristillisen tekstin 300-luvulta. Sitä niin ikään seurasi 20 minuutin meditaatio (karmeliittojen termein kontemplaatio).

Molemmat osapuolet pitivät tapaamisen hengestä ja haluavat ottaa uusiksi jo muutaman viikon päästä, jolloin mukaan toivottavasti saadaan buddhalaisia nunnia. "Suuressa maailmassa" muun muassa Dalai-lama on jo pitkään käynyt kirkkoisien kanssa buddhalaisuuden ja kristillisyyden välistä dialogia. Opillisten eroavaisuuksien etsimisen sijasta kanssakäyminen keskittyy yhteisen pohjan löytämiseen. Sitä on yllättävän paljon, vaikka buddhalaisuutta ei voida pohjimmiltaan pitää edes uskontona, kuten Dalai-lama on usein huomauttanut.


Tapaamisessa oli mukana noin 15 henkeä, joista osa oli luostarilla käynnissä olleelta kurssilta. Vasemmalla tänä kesänä valmistunut majoitusmökki, jossa on kaksi huonetta omilla sisäänkäynneillä. Taaempana kappeli.

Bodhidharma ry. on vuonna 1947 perustettu Suomen vanhin buddhalainen yhdistys, joka tunnettiin alunperin nimellä Buddhismin ystävät - Buddhismens Vänner ry. Lähinnä buddhalaisuuden korealaista muotoa sŏn (zen) harjoittavan ryhmän pääopettaja on suomalaissyntyinen Tae Hye sunim.
http://www.bodhidharma.fi/bodhidharma.fi/

Ekumeenisen karmeliittaluostariyhteisön tarkoituksena on evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta sekä ekumeenisen kohtaamisen, karmeliittaspiritualiteetin ja uskontojen välisen dialogin hengessä tehdä tunnetuksi ja edistää kontemplatiivista rukouselämää Suomessa.
www.ekumeenisetkarmeliitat.net/index.php?js=1