tiistai 29. kesäkuuta 2010

Saaren linnut


Saarta kierrettiin sen ulkolaitoja mukaillen ja sen sisällä risteillen, jotta oppisimme mahdollisimman hyvin tuntemaan sen siivelliset asukkaat.

Tässä vaiheessa kesää pikkulinnut huutavat suu auki tai ovat jo harjoittelemassa lentämistä. Kuukausi sitten oli eri tilanne, kun linnuilla oli vielä kova tahto kertoa itsestään laululla. Kiersimme toukokuun 20. - 21. päivä, kiivaimman pesäpaikkojen varauksen aikaan saaren eri osia yhdessä kokeneen lintuharrastajan Mikko Putkosen kanssa.

Retki alkoi illalla 20.5. vesilintulaskennalla. Jo kävelymatkalla rantaan havaitsimme useita iltalenkkiään kiertäviä lehtokurppia, jotka pitävät veikeää kurnutusta lentäessään. Ilma oli selkeä ja tyyni, lämpötila + 12. Kiersimme saaren veneellä ja teimme havaintoja saaren tuntumassa olevista vesilinnuista. Havaintojemme mukaan silkkiuikut sekä tukkasotkat ja sinisorsat ovat saaren rantojen tavallisimpia vesilintuja. Havaitsimme seuraavat lajit:

Silkkiuikku 6 pesää ja yksi yksilö
Tukkasotka 5 paria
Sinisorsa 8 yksilöä
Nokikana 1 yksilö
Kyhmyjoutsen 1 yksilö
Iskokoskelo 1 yksilö

Lisäksi ohilentävinä tai levähtämässä havaitsimme: 5 kalalokkia, 16 valkoposkihanhea, kalatiiran, naurulokin ja harmaahaikaran.

Aamulla viiden jälkeen jatkoimme retkeämme maalintujen laskennalla. Retkikuntamme oli yksimielinen siitä, että kesäaamuun heräämistä ei kadu koskaan. Mikä konsertti meitä olikaan vastassa auringon lisäksi. Ensimmäisenä saaren pohjoisosan lehdossa mustapääkerttu lauloi kauniisti kuin puron solina. Ruovikossa puolestaan törmäsimme parittelevaan punavarpuspariin. Ruovikossa ruoko ja rytikerttunen lauloivat "tietokonemaisella" äänellään vuoron perään.

Viiden minuutin kuuntelu kussakin lajissaan edustavassa elinympäristössä tuotti seuraavassa esitellyn tuloksen. Lajin perään kirjoitettu luku ilmaiseen havaittujen yksilöiden lukumäärän 50 metriä joka suuntaan havaintopisteestä ja sulkuihin merkitty luku osoittaa 50-100 metrin säteellä havaittujen yksilöiden lukumäärän.

Rytiä kasvava rantaniitty:

Ruokokerttonen 3
Rytikerttunen 1
Punavarpunen 1 pari
Pajusirkku
Sinitiainen
Pajulintu (3)
Mustarastas (1)
Peippo (1)
Varis (1)

Noustuamme rantaniityltä saaren pohjoisosan lehtoon kuulimme käen, lehtokertun, mustapääkertun, harmaasiepon ja kirjosiepon. Matkalla kuusikkoon lauloivat laulurastas ja metsäkirvinen polun varrella.

Kuusimetsä:

Peippo 2(3)
Vihervarpunen 1
Laulurastas (1)
Pajulitu (2)
Punarinta (1)
Haarapääsky (1)
Varis (1)

Pian havaintoajan jälkeen paikalle pyrähti vielä kaksi töyhtötiaista.


Huomio terästyi entisestään kun metsässä nähtiin vilaukselta jokin nisäkäs, mahdollisesti supikoira.

Matkalla seuraavaan pisteeseen (Palokärjen kierroksen alkupäässä) kuulimme nuolihaukan kimeän kiikiikiikiikii äänen ja hippiäinen taituroi viulumaista lauluaan.

Vanha kuusimetsä:

Vihervarpunen 1 pari
Peippo 1(2)
Mustarastas 1(1)
Talitiainen 1
Nuolihaukka (1)
Isokäpylintu (1)
Kirjosieppo (1)
Pajulintu (1)

Kalliomännikkö:

Metsäkirvinen 1
Järripeippo 1
Mustarastas 1
Vihervarpunen 1(2)
Peippo (2)
Punarinta (1)
Haarapääsky (1)
Pajulintu (1)

Tallin tienoilla lauloi rautiainen jatsahtavaa lauluaan.

Ennen ajanoton alkamista lehtipensaikossa ylitsemme lensi kulorastas, jonka ääni muistuttaa tulen ensimmäistä räpsähdystä alkavassa kulossa. Niin sen ainakin vanha kansa selitti.

Lehtipensaikko:

Pensaskerttu 1
Harmaasieppo 1
Peippo (2)
Räkättirastas (1)
Tiltaltti (1)
Punavarpunen (2)
Pajulintu (1)
Sinisirsa (1)
Haapana (1 pari)
Mustarastas (1)
Sinitiainen (1)
Talitiainen (1)
Varis (1)
Metsäkirvinen (1)
Sepelkyyhky (1)

Taiteilijatalo, piha ja puutarha:

Pensaskertun laulu "riity rätyräty" sekoittui lehtokertun pulppuavaan liverrykseen, mikä tuotti aikamoisen äänten sekoituksen tässä laskentapaikassa.

Peippo 1 (1)
Kirjosieppo 1 pari
Mustarastas 1 (1)
Lehtokerttu 1
Talitiainen 2
Pensaskerttu 1
Västäräkki 1
Sinitiainen (1)
Varis (1)

"Sinikan lehto" (vanhan kaivon luona), lehtimetsä:

Peippo 2 (4)
Mustarastas 1
Sinitiainen 1
Peukaloinen (1)
Sepelkyyhky (1)
Sirittäjä (1)
Pajulintu (1)
Kirjosieppo (1)
Varis (1)
Lehtokerttu (1)
Vihervarpunen (1)

Luostarin pihalla oli kolme kottaraista ja sen lisäksi kuulimme hernekertun ja kuusitiaisen matkalla luostarilta Tonttukirkolle.

"Mansikka- ja kirkkopolkujen risteys", sekametsä:

Pajulintu 1
Lehtokerttu (1)
Talitiainen (1)
Mustarastas (1)
Peippo (1)
Sinitiainen (2)
Metsäkirvinen (1)
Vihervarpunen (1)


Tiedot huolellisesti ylös.

Kesäillan ja -aamun retkemme havainnot osoittivat, että saarella on pienestä alastaan huolimatta monipuolinen lintulajisto. Muita aiemmin saarella havaitsemiame lintuja ovat muun muassa palokärki, lehtopöllö, viirupöllö, huuhkaja, närhi, puukiipijä, sepelkyyhky, pikkulepinkäinen ja korppi.

Lopetukseksi sopii ranskalaisen ornitologi A. Toussenel'n kuvaus siitä, kuinka hän löysi kutsumuksensa siivekkäiden tutkijaksi.

"Muisto ensimmäisestä aivan yksin löytämästäni linnunpesästä on piirtynyt mieleeni syvemmin kuin kouluvuosien ensimmäinen aineenkirjoituspalkinnto. Se oli kaunis viherpeipon pesä, jossa oli neljä punertavanharmaata munaa. Niissä oli punaisia viivoja kuin vertauskuvallisessa kartassa. Siinä paikassa sanomaton mielihyvä iskeytyi lävitseni kuin salama, joka naulitsi sekä katseeni että jalkani paikoilleen yli tunniksi."

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Kasvi esittäytyy: lehtoängelmä



Pohjois-Vartiosaaren lehdossa näyttää näinä viikkoina ikään kuin leijuvan matalalla pieniä pilviä. Väriltään näitä on kahdensävyisiä, valkeita ja violettejä.

Kyseessä on kasvierikoisuus lehtoängelmä (Thalictrum aquilegiifolium). Kosteita lehtomaisia niittyjä suosiva lehtoängelmä esintyy Etelä-Suomessa muutamassa paikassa satunnaisena viljelyskarkulaisena. Sitä käytettiin ennen vanhaan ja joidenkin maatiaisharrastajien keskuudessa nykyisinkin puutarhakasvina. Runsaskukkaisena, monivuotisena ja keskimäärin metrin mittaan varttuvana se onkin hieno koristekasvi.



Luonnonvaraista lehtoängelmää esiintyy muun muassa Baltiassa, Karjalan Kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Nyky-Suomen alueelta kasvi löydettiin 1956 Kiteen Närsäkkälästä. Myöhemmin löydettiin vielä pari muuta Pohjois-Karjalan esiintymää, mutta laji on kaikkialla ahtaalla toisaalta ihmistoiminnan ja toisaalta lehtojen umpeenkasvamisen ja kuusettumisen vuoksi.

Vartiosaaren lehtoängelmäesiintymä on muutaman aarin laajuinen, runsas ja vakaa. Se on ilman muuta Helsingin hienoin esiintymä kyseisen kasvin osalta, sikäli kun sitä edes muualla pääkaupungin luonnossa enää kasvaa (aiemmin on mainittu niukka Vuosaaressa sijaitseva esiintymä).

Helsingin kaupungin ympäristökeskus on luokitellut Pohjois-Vartiosaaren lehdon arvokkaaksi kasvikohteeksi. Se on mukana mielenkiintoisessa Luontotietojärjestelmässä. Karttapohjaista järjestelmää pääsee tutkimaan tässä osoitteessa:
http://ptp.hel.fi/ltj/

torstai 24. kesäkuuta 2010

Vartiosaaren nimestä

Vartiosaaren nimi saundaa rautaiselta eikä suotta.

Nimi vahvistettiin nykyiseen asuunsa 1959. Samalla toimenpide merkitsi nimen palauttamista alkuperäisempään suuntaan. 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla saaren nimiasu oli näet "Vådö", mikä lienee vailla merkitystä oleva nimikorruptio, mutta aiemmilla vuosisadoilla käytetyt nimet - kuten ainakin jo 1500-luvulta kartoissa esiintyneet "Wordöö", "Wårdöö", "Wårddöö", "Wårdzhöö" ja viimein "Vårdö" - ovat hyvin todennäköisesti pohjautuneet muinaisruotsin "vardher"-sanaan, joka tarkoittaa "vartiointia", "vartiota" tai "valvontaa". Saman juuren omaavia muinaisnimiä on tavattu muiltakin uusimaalaisilta hyvän näkyvyyden tarjoavilta mäiltä.

Vartisaaren ohella Helsingissä on toinen Vartio-alkuinen paikannimi. Tarkoitamme tietenkin läheistä Vartiokylää. Sen nimi ei kuitenkaan viitanne vartiotoimintaan (vaikka tällaista toki linnavuorella on ollut), vaan on ilmeisesti käännösvirhe. Kylän alkuperäisen ruotsinkielisen nimen "Botby" arveltiin ennen juontuvan vartiotulta tarkoittavasta muinaissanasta "böte", ja siksi alue sai 1946 suuren alueliitoksen yhteydessä Kadunnimikomitealta suomenkielisen nimen Vartiokylä. Nykyisin tutkijat ovat kuitenkin vahvasti kallellaan näkemykseen, että "Botby" johtuukin ikivanhasta miehennimestä "Bote".

Lähde: kaupunkisuunnitteluvirasto.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kasvi esittäytyy: suopursu



Vuosituhannen alkupuolen kuivat kesät uhkasivat tuhota suopursun Vartiosaaresta. Saaresta kuitenkin löytyy ainakin yksi soistuma, jossa voi ihailla tuota juuri kukkivaa ja huumaavan aromaattisesti tuoksuvaa kasvia. Helsingissä mahdollisuus on harvinainen.

"Mielikuvituksellisia tarinoita voisi kertoa tästä yrtistä, eivätkä ne olisi sen enempää liioiteltuja kuin sen tuoksu. Se tuoksuu kuumalta kuin kiimaiset tuulahdukset peikkojen vuorilta", intoutui suopursusta lausumaan Nobel-palkittu ruotsalainen runoilija Harry Martinson.

Suopursun kukkiva vuosiverso sisältää erikoliinia ja arbutiinia, jotka vaikuttavat voimakkaasti munuaisiin ja sukupuolielimiin. Suopursu oli keskiaikaisten lemmenjuomien ainesosa, ja sanotaan myös, että hirvet rouskuttavat sitä kiima-aikana lietsoakseen itsensä tarvittavaan kiihkoon. Jan Olssonin Yrtti ja rohdoskirja (1979) mainitsee, että "tieteellisesti on vahvistettu suopursun lisäävän sukupuolista aktiviteettia ja sukupuolisia mielikuvia lähes tuskallisesti".

Suopursulla on vanhoina aikoina myös terävöitetty olutta, mikä on tehnyt juomasta rajusti humalluttavaa. Kasvi tekee nauttijastaan ärtyisän ja levottoman. Väitetään, että suopursu kuului viikinkien ja muiden pohjoisten muinaissoturien psykoaktiiviseen rohdosvalikoimaan, jolla saavutettiin pelätty berserkkitila eli silmitön taisteluraivo.

Suopursun voimakkaat aromaattiset öljyt suojelevat sitä hyönteisiltä. Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan suopursu suojelee jopa muita lähellään kasvavia kasveja, esimerkiksi koivuja, lehtikärsäkkäiltä ja vastaavilta ahnailta nakertajilta. Samaan ominaisuuteen perustuu vanha konsti karkoittaa syöpäläiset talosta, ruokatarvikkeista ja vuodevaatteista suopursun avulla. Kasvi on myös antibakteerinen.

Suopursun latinalainen nimi oli aiemmin Ledum palustre, mutta nykyisin se kuuluu Rhododendron tomentosum. Ikivihreä kasvi kuuluu siis arvostettuihin alppiruusuihin. Metsiämme ja rämeitämme kaunistavalle suopursulle on kirjoitettu ikioma biiskin (Matti Louhivuori, 1953):
http://www.youtube.com/watch?v=vTLFS21_zZk

Ja ettei jäänyt epäselväksi: sisältämiensä hermomyrkkyjen vuoksi suopursun sisäistä käyttöä EI voi suositella. Tuoksuttaa kylläkin kannattaa - päänsärynkin uhalla.

Saaren mestoja: ”Viikinkikallio”



Kilometrin kävely vuorovenelaiturilta halki vehmaan suojaisan Vartiosaaren saa huipennuksen, kun polku kohoaa tallin takaa kalliomäelle.

Äkisti aukeava näköala yli itäisen Helsingin saariston on juhlava. Taivas on laaja ja tulee lähelle. Se saa mielenkin kirkkaaksi, avaraksi.

Keloa kopsuttava tikka ja kilpikaarnahongat tuovat erämaan tuntua. Aurinkoinen kallio kutsuu evästämään. Kunpa graniitti osaisi kuiskia, keitä täällä on istunut menneinä vuosisatoina.

Nimi ”Vartiosaari” vihjaa, että paikka oli muinoin läheisen Vartiokylän linnavuoren etuvartio. Rannikkoa pitkin seilasi monen valtakunnan kauppiasta, soturia ja seikkailijaa. Hurjimukset eivät aina tienneet hyvää, joten varoitustulet roihusivat. Samasta perinteestä kielivät viereiset paikannimet, Paloluoto ja Roihuvuori.

Paikalliset ovat alkaneet kutsua mäkeä romanttisesti ”Viikinkikallioksi”. Merenpinnasta noin kolmekymmentä metriä kohoava kallio on yksi saaren palkitun luontopolun 14 kohteesta.

Jyhkeä vanha kivikummeli herättää kaukokaipuun. Sen päältä voi tähystää vaikka luonnonhiekkarantaista Hattusaarta, rippileirien Kivisaarta, 109 siirtolamökin Satamasaarta tai kiikareilla Söderskärin 1862 valmistunutta majakkaa.

Ympäristöministeriön kansallismaisemalistassa merellinen Helsinki on ensimmäinen – eikä syyttä. Vartiosaareen pääsee Hakaniemestä ja Laajasalosta vesibussilla m/s Maria (www.marialine.fi).

(Kirjoitus on mukailtu versio Kirkko & Kaupunki –lehdessä 16.6.2010 julkaistusta esittelystä).