maanantai 23. elokuuta 2010

Kasvi esittäytyy: kallioimarre



Saaressa on monta kohtaa, joissa metsämaa ei peitä peruskalliota, joten kallioiden päällä kulkien voi viettää aikaa ja vaikka etsiä siellä täällä kulkevia kvartsijuonteita. Kallioiden reunahyllyillä ja isojen sammalpeitteisten kivien laidoilla tapaa usein myös kallioimarteen (Polypodium vulgare), joka on makunsa puolesta metsän oma lakritsi ja siksi hauska tuttavuus.

Kallioimarre on ikiaikaisen näköinen pikkusaniainen pelkistetyn selkeine liuskoitetuneine lehtineen. Se on vihreä talvellakin. Vaakasuorassa kulkeva maavarsi yhdistää vierekkäiset yksilöt ja kasvi muodostaakin yleisesti tiheitä kasvustoja. Muiden itiökasvien tavoin kallioimarre tarvitsee lisääntymiseensä kosteutta. Sen vuoksi sitä ei tapaa kallioiden lakialueilla, vaikka se muuten pärjääkin hyvin kuivuudessa. Sanotaan, että se voi menettää 97 prosenttia kosteudestaan ja selvitä silti.

Kallioimarteen, jota on kansanomaisesti kutsuttu myös kalliomakiaksi ja mesijuureksi, nimi liittyy kasvi maavarren imelään makuun. Se sisältää useita sokereita ja sitä on helppo kaivaa makean nälkään kasvia suuremmin häiritsemättä. Maavarren paloja voi myös kuivata (ne kannattaa pestä ensin) ja käyttää myöhemmin makeisena tai keittää niistä teetä. Aiemmin kallioimarretta on käytetty hengityselinsairauksien hoitoon ja yleisvahvistajana. Elias Lönnrot totesi siitä näin: "Lievittävä rintataudissa. Sekoitetaan pienennettynä ruokalusikallinen jauhopuuroon maidon kera syötäväksi. Keitevettä nautitaan luuvalossa ja kerpukissa."

Kun keräät kallioimarretta, työnnä kätesi varovasti kasvin tyvelle ja siitä maavarteen, joka kulkee lähellä maanpintaan vaakasuorassa. Halutessasi voit toimia kuin muinaissuomalainen, jolle luonto oli täynnä erilaisia haltijoita, ja kysyä hiljaa mielessäsi lupaa juurenpalan ottamiseen. Älä kuitenkaan ota liikaa kerrallaan yhdestä kasvustosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti