Sarastuksella

Kaamosajassakin on omat puolensa ja yksi sen eduista on siinä, että sarastuksen ja auringonnousun ihmeellisiä tunnelmia voi päästä kokemaan ilman äärimmäisen aikaisia herätyksiä. Paras sarastusretki alkaa hyvissä ajoin, ainakin tuntia ennen auringonnousua. Tällöin koetaan siirtymä liki täydestä yöstä aivan valoisaan.

Sarastuksen lähestyminen on vanhastaan koettu helpotuksena, sillä silloin ihminen on ylittänyt aamuyöhön sijoittuvan sudenhetken. Ingmar Bergman kertoi samannimisen elokuvansa esittelyssä, että sudenhetkellä ihminen on heikoimmillaan, demonit ja painajaiset vilkkaimmillaan ja useimmat kuolevat juuri silloin. Moni tietää, että ihmisen mieli voi olla kolkko ja synkkä, jos hän havahtuu piehtaroimaan sudenhetkellä, tyypillisesti kolmen-neljän aikoihin. Päivän koittaessa sudenhetken mietteet tuntuvat epätodellisilta ja naurettavilta. "The darkest hour is just before dawn", sanoo englantilainenkin.

Antaa valon siis tulla ja lähdetään seuraamaan aamun työtä päiväksi Vartiosaareen.


Kun auringonnousuun on vielä tunti, on metsän ainoa valo uutta päivää aavistelevassa taivaassa.


Sarastuksen edetessä tummat hahmot muuttuvat pehmeän sinertäviksi. Ne tuntuvat yhä kätkevän arvoituksia. Mitähän näidenkin isojen siirtolohkareiden takana on? Se selviää alla.


Onkalossa voisi maata sateensuojassa kaksi pitkää ihmistä. Ei ole vaikea kuvitella, että rannikon muinainen ihminen on eräretkillään löytänyt yösijan sieltä, missä sähiköi nyt yksinäinen sädetikku.


Merellä itä hohkaa.


Kaukainen ulkomerihorisontti on merisavussa. Se ei tule kestämään aurinkoa, mutta elää vielä hetken.


Sarastuksen avaruus on hiljentävintä, mitä fyysinen maailma tarjoaa.


Valo piirtää muodot esiin.