Kelirikon näkymiä

Reposalmesta, jossa sijaitsee saarelaisten pääylityspaikka, jää lähtevät aikaisemmin kuin saaren pohjoispuolelta. Siellä veneiltiin jo 20.4.

Jäiden mahdin murtuminen ja veneilykauden aloittaminen tapahtui Vartiosaaressa kovan pakkkastalven jäljiltä viikolla 16 eli selvästi huhtikuun puolivälin jälkeen. Kelirikon hetkille osunut pysyvästi lämmin säätyyppi sai aikaan sen, ettei liikkumista rajoittavaa joko-tai-vaihetta täytynyt kauaa kärsiä, vaan jään vahvuus heikkeni nopean suoraviivaisesti ja väylien avaaminen onnistui melkein kuin voita leikaten. Täydellistä saarrosta ei ollut periaatteessa päivääkään, joskin viimeisenä kävelyvuorokautena tarvittiin jo työnnettävää kelirikkojollaa jalan mennessä paikoin läpi.


Jatasalmen rännin avaamista 22.4. Jokakeväinen huvi on keikuttaa joukolla venettä; se auttaa etenemisessä ja väylän aukenemisessa. Vahva venäläisvalmisteinen paatti on tässä hommassa poikaa.


Tällä jäällä vielä käveltiin alle vuorokausi kuvan ottamishetkeä ennen. Se tuntuu pääsiäisen henkeen sopivalta ihmeeltä.


Ramsinsalmen laajentunut sula ja mustaa höttöjäätä saaren eteläpuolella (22.4.) Se tuskin kantaa enää kettuakaan. Ketuista onkin todistettu, että ne osaavat poistua saarista viimeisenä yönä kun jää kantaa. Vartiosaaren kaltainen iso saari pystyy kuitenkin elättämään kettukannan - nekin kirmailevat jo kevättä.

Psykologisella tasolla veden vapautuminen menneen talven jääpeitteestä on vahva ja konkreettinen uudistumisen ja muodonmuutoksen symboli. Se vetää vertoja perhosen kuoriutumiselle kotelostaan ja verson ilmaantumiselle mustasta maasta. Sitä todistava ja siihen osallistuva ihminen ei jää paitsi keväästä itsessään. Erityinen on myös oivallus siitä, että talven eristyksen jälkeen etäisinkin maailman rannoista - oli se sitten trooppinen tai arktinen tai jotain siltä väliltä - on saman veden äärellä.