Kohden kelirikkoa ja talvea

Kuten toisinaan käy, iski talvi tänä vuonna yllättäen ja kertarysäyksellä etelärannikon pitkän syksyn jälkeen. Lämpötila on ollut useita päiviä pakkasen puolella, lunta on tupruttanut ja elohopean ennustetaan entisestään laskevan. Saarelaisille se tietää kelirikkoa, tuota jokavuotista ajanjaksoa, jolloin kulkeminen asettaa erityishaasteita, selviytymisvietti tuo ihmiset luontaiseen yhteyteen ja luonnon asettamat rajoitukset on pakko hyväksyä.

Tässä kuvakavalkaadissa katsomme tämänpäiväisiä näkymiä kelirikon aatosta. Sen perässä annamme linkin, jota kautta voi lukea vartiosaarelaisen kelirikkoraportin viime talvelta.


Aamun sininen valo ja lumipyry, jossa näkyvyys on alle kilometrin.


Ruovikkoa Vartiosaaren Tervaluodon ja Vasikkaluodon välissä.


Jatkuvasti noin 12 m/s puhaltava koillistuuli pitää meren auki, vaikka pakkanen haluaisi pakottaa sen jäähän.


Osa veneistä on jo nostettu pois odotetun jäätymisen tieltä, osaa vielä tarvitaan.


Martaan minimalistinen kauneus muuttuu pian postikorttimaiseksi lumisuudeksi.

Ja sitten lupaamamme linkki:
http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2009/12/jaan-ymparoimana-meren-jaatyminen-ja.html

Lisäohjelmamme ei lopu vielä tähän. Tietoisesti vuodenkierrolle kiusoitellen ja valaaksemme toivoa lämpimän auringon odottamiseen esittelemme tässä kevään kelirikkokuvia. Eli näin jäistä päästiin huhtikuussa 2010 Vartiosaaren ja Tammisalon välisessä Jatasalmessa.


Tässä kulkeminen käy vielä jään yli kävellen, mutta kevätaurinko helottaa ja työnnettävä kelirikkojollakin on jo tuotu jäälle.


Halutun väylän kohta on tuhkattu rannasta rantaan, jotta aurinko auttaisi sulatuksessa vieläkin paremmin. Iso metallivene heijastuu sulamisvedestä. Se on pudotettu jäälle, jota on myös heikennetty kairaamalla reikiä. Veneen tehtävä on avata ränni. H-hetken valinta on tarkka juttu; liian aikaisin väylän avaus on melko toivotonta jään ollessa vielä liian vahvaa - ja toisaalta liian myöhäiseen ei voi odottaa, koska jäällä kävely (varsinkin salmen keskiosissa) on käymässä turvattomaksi.


Viime kevään erikoisuus oli valtavan lumimäärän jäljiltä jäähän jäänyt talvisen polunpaikan tallautumiskannas, jota pitkin oli pitkään turvallista kulkea. Kymmenisen senttiä ympäristöään korkeampana se mahdollisti myös kuivin jaloin kävelyn jään pinnan lainehtiessa aika ajoin sulamisvesistä.


Kauempaa katsottuna kannas näytti valkealta narulta, mikä toi sille nimen "elämänlanka".


Arpa on heitetty ja on lähdetty joukolla jäätä särkemään. Kuten tavallista, ensiyrittämällä ei päästy aivan toiseen rantaan asti, mutta pitkälle kuitenkin. Loppumatka piti loikkia lankuilla. Viime keväänä joku saarelaisten tavoista tietämätön huolestunut kansalainen soitti pelastuslaitokselle, kun näki yksinäisen veneen railon päässä. Railoon hyppäsi pintapelastaja ja helikopteri sekä sammakkomies olivat jo matkalla, kunnes joku keksi soittaa veneen omistajalle, joka vastasi asiointireissultaan kaupungilta...


On suuri tunne, kun jää antaa periksi pitkän talven jälkeen.


Juuri avatussa rännissä on valtavia jäälauttoja, joiden perkaaminen on oma hommansa. Tämä käy työntämällä lautat keksillä jääkannen alle.


Viimeisetkin metrit ovat antaneet periksi lämpimänä iltapäivänä ja ensimmäinen vene on saavuttanut Tammisalon puoleisen laiturin.