"Mitä onkaan haaveiltu!" - eli kuinka saari kerran säästyi ja miten sitä voisi nyt kehittää

Vartiosaaren nimeen törmää melko harvoin kirjallisuudessa. Nyt näin kävi, kun silmäilimme viime vuonna ilmestynyttä professori Aarne Laurilan (s. 1929) muistelmateosta Kasvoi kaupunki ympärillämme - Kolmen sukupolven Helsinki (Otava). Siinä on luku Mitä onkaan haaveiltu!, jossa kuvaillaan Vartiosaaren 1970-luvun alun kohtalonhetkiä tähän malliin:

"Laajasalon eteläpuolella [sic] olevan Vartiosaaren käyttö on esimerkki sellaisen suunnitelman raukeamisesta, missä sijoittajiakin oli jo mukana. Kansallis-Osake Pankin käsikassarana oli Osakkeiden Myynti Oy Väinölä hankkinut Vartiosaaresta maita mielien 200 000 - 250 000 kerrosneliömetrin eli noin 40 keskikokoisen kerrostalon rakentamista. Vartiosaareen piti vetää leveä väylä. Sellaisella halkaistiin Laajasalokin, koska sinne tehtiin öljysatama. Kaupungin virkamiehiä oli myötäilemässä muhkeita aikeita, mutta luottamushenkilöiden piirissä kysyttiin, miksi käyttää asumiseen luontona ja huvilaidylleinä säilynyt saari, jota ei voinut luontevasti eikä kohtuullisin kustannuksin liittää kaupunkirakenteeseen. A.K. Leskinen ja 15 muuta valtuutettua kirjoitti valtuustoaloitteen Vartiosaaren varaamisesta vapaa-ajan käyttöön. Väinölä oli jo saanut silloisen asemaakavalautakunnan enemmistön kannattamaan asuntojen rakentamista, vain Olof Hansson oli ollut vastaan. Vähitellen oltiin sentään oivaltamassa, että itäinen Helsinki pitää suunnitella kokonaisuudeksi. Yleiskaava oli tekeillä ja siinä suunnittelussa Vartiosaari säästettiin. Kaupunginhallitus nyökytteli kuitenkin Väinölän ja KOP:n toiveille. Mutta valtuusto ajatteli toisin. Se hyväksyi vasemmiston, vapaamielisten ja muutamien ruotsalaisten voimin Reino Tuomen esittämän ponnen, että Vartiosaari kaavoitetaan vapaa-ajan käyttöön."

Vartiosaaren varaamisesta virkistyskäyttöön päätettiin siis lähemmäksi neljäkymmentä vuotta sitten. Mitenkään tämä ei ole kuitenkaan käytännössä näkynyt. Ehkä hyväkin niin, sillä kaupungin kömpelö karhunsyleily voi rutistaa hyvääkin tarkoittaessaan kohteensa hengiltä. Mutta totta kai asiat voidaa hoitaa myös intuitiolla, pieteetillä ja tyylillä, jos siihen on tahtoa - ja ennen kaikkea malttia.

Vartiosaari on saanut kypsyä rauhassa, ja vuosikymmenien myötä sen erityisluonne verrattuna ympäröivään todellisuuteen on vain lisääntynyt. Palvelus helsinkiläisille olisi, jos saari vihdoin saisi vierasvenelaiturin, virallisen tulipaikan, pari julkista kuivakäymälää sekä nykyistä tiuhemman vesibussiyhteyden keskustaan. Telttailupaikkaa, kesäkahviota ja retkeilymajaa voi miettiä. Muuta tuskin tarvitaan, kysytyksi niukkuushyödykkeeksi käynyt virkistysarvo kun tulee saaren itsensä puolelta, vailla ehtoja ojennettuna lahjana, joka välittyy sitä puhtaampana mitä vähemmän ihminen krumeluureja virityksiä sen ympärille rakentaa.