maanantai 10. toukokuuta 2010

Resepti: Kevätsalaatti



Vartiosaari on erinomainen paikka luonnonkasvien keräämiseen, sillä siellä ei tarvitse olla huolissaan liikenteen pölyistä. Saari on myös monista muista Helsingin seudun saarista poiketen maaperältään viljava ja sen vuoksi siellä kasvaa suuri joukko erinomaisia ravinto-ja lääkekasveja. Syötävät kasvit on paras kerätä nuorena, sillä silloin ne ovat täynnä ravinteita ja elinvoimaa.

Ohje kevään ensimmäiseen vihersalaattiin:

Kerätään vuohenputken, voikukan, poimulehden ja mesiangervon lehtiä sekä pihjalan hiirenkorvia. Vihreät lehdet silputaan ja punaiset lehdet (mesiangervo) ja hiirenkorvat asetellaan kauniisti päälle. Mesiangervo on melko vahvan makuista, joten sitä kannattaa kerätä vain pieni määrä. Lopuksi päälle kaadetaan hieman öljyä.

Hieman myöhemmin nousevista kasveista erinomainen on muun muassa horsma, jonka nuoret versot kelpaavat suoraan salaatiksi. Kun horsmaa saksii, kasvattaa se pitkin kesää uusia tuoreita latvuksia. Tarkista kuitenkin, ettei horsma ole kirvojen valtaama, kuten ne toisinaan ovat. Horsmasta saa tiettävästi myös hyvää teetä, kunhan sitä fermentoi eli hiostaa. Entisaikaan Venäjällä horsma eli "iivanantee" oli niin yleisesti käytetty ainesosa teeväärennöksissä, että metsää kaadettiin ihan sen kasvun lisäämiseksi.


Pihlajan nuppujen maku muistuttaa marsipaania. Maista ja ylläty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti