Uhattu lentokonehangaari

Vartiosaaren pohjoisrannikon näkyvin tunnusmerkki.

Punainen vanha puuhalli ruovikon laidassa ei ole venevaja. Se kuului aikoinaan Tempo-tavarataloista tunnetulle kauppias John Nylundille ja on lentokonehangaari. Rakennuksen valmistuessa 1930-luvulla hyvin monet lentokoneet Suomessa olivat vesitasoja (talvisin suksitasoja). Tallinnaan ja muualle kiitävät matkustajakoneetkin nousivat pitkään merestä Katajanokan ja Vanhankaupunginlahden terminaaleiltaan, ennen kuin saivat kentän Santahaminasta ja lopulta Malmilta.

Nylundin arvetenkin kaksitasoisessa koneessa on riittänyt lähiseudulla ihmettelemistä. Kerrotaan, että hieman ennen sodan syttymistä kone vaurioitui rysähtäessään Marjaniemen edustalla olevan Pienen Koivusaaren rantaan. Ilmeisesti se saatiin kuitenkin kuntoon ja otettiin sotapalvelukseen. Siltä reissulta se ei palannut.

Vanha hangaari odotti "kädet levällään" väsynyttä konetta takaisin vuosikymmenet. 2000-luvun alussa sen syli suljettiin lauta-aidalla. Unohdus jatkui tiiviimpänä, ja vain kylmettyneelle pilotille tarkoitettu sauna kelpasi hangaarin (Kaislikko-nimisen huvilan yhteydessä) vuokrannelle ohjelmapalvelufirmalle. Rakennuksen kattoa ei puhdistettu syksyn lehdistä, sen helmoihin kiinni kasvanutta maatuneiden lehtien muodostamaa massaa ei siivottu pois. Ketään ei kiinnostanut. Viimein hangaarin hallitsija Helsingin kaupungin kiinteistövirasto totesi, että rakennus joutaa purettavaksi.


Hangaari on komea ja kookas.


Kattopalkistoa.

Virasto teki purkuilmoituksen "ränsistyneestä ladosta ja saunasta". Rakennusvalvonta merkitsi 26.3.2009 purkuilmoituksen tiedoksi ja antoi purkamiselle aikaa kolme vuotta. Homma sujui heittäen pelkällä ilmoitusmenetelmällä, koska yli kahden sadan neliömetrin hangaari ei kuulemma ole rakennus, vaan "rakennelma" ja koska alueella ei ole asemakaavaa. Virkamiehen päätös kuului: "Yli-insinööri todeten, että edellämainittu purkaminen ei edellytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 67§:n mukaista tiedottamista kaupunginhallitukselle ja Uudenmaan ympäristökeskukslle, päättää merkitä ilmoituksen tiedoksi". Lopuksi vielä muistutettiin rutiininomaisesti: "Purkamistyössä on otettava huomioon kaikki toimenpiteet, jotka ovat tarpeellisia henkilöiden ja omaisuuden varjelemiseksi vahingolta".

Kulttuurihistoriallisesta vahingosta, tietenkään, ei sanaakaan. Purkulupahan oli myönnetty ladolle. Mato Valtosen ja Sakke Järvenpään radiohupailussa Pullakuskit kysyttiin aikoinaan 1980-luvulla: "Missä neuvostoliittolaiset säilyttävät heinää?" Irvileukain vastaus kuului tietenkin: "Ladoissa!" Mutta vitsit sikseen, lato ja lentokonehangaari ovat kaksi täysin eri asiaa, ja ladolle myönnetyn purkuluvan ei tulisi koskea hangaaria sen enempää kuin nakkikioskille myönnetyn purkuluvan kirkkoa.

Kaupunginmuseon tutkija Sari Saresto ja kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Riitta Salastie tekivät Vartiosaaressa rakennusinventointia kesällä 2009, ja totesivat lentokonehangaarin "historiallisesti arvokkaaksi ja tärkeäksi osaksi saaren rakennuskantaa". Mainittiin myös, että "rakennus on isokokoinen eikä vaikuttanut erityisen ränsistyneeltä". Silti museoväki joutuu nyt toteamaan, että tapahtunutta virhettä - purkulupaa, jos kohta väärin perustein myönnettyä - on vaikea perua ja ainoa tapa pelastaa rakennus on neuvotella kiinteistöviraston kanssa. Tähän pyritään muun muassa Vartiosaari-Seuran taholta, mutta tarvitaan myös laajempaa tietoisuutta ja tukea.


Suomen tunnetuin vanhojen rakennusten korjausasiantuntija, arkkitehti Panu Kaila ei ollut mielissään rakennusharvinaisuuden purku-uhasta. "Pitäsi suojella", hän totesi yksikantaan ja vinkkasi, että kunnostussuunnitelman voisi antaa jollekin arkkitehtioppilaalle diplomityön aiheeksi.


Vanha vesitasohangaari on erityinen ja ainutlaatuinen osa Vartiosaaren historiaa, kuten koko Suomen ilmailuhistoriaa. Tiedätkö jostain vastaavan? Me emme. Ei tiedä myöskään Suomen rakennustaiteen museon arkkitehtuuriarkiston päällikkö Timo Keinänen. Hän veikkaa hangaarin olevan maassamme ainoa lajissaan.